Kotihoidosta vaihtoehtovanhainkotiin

Kun opiskeluaikanani tein perushoitajan ja laitosapulaisen sijaisuuksia Koukkuniemen vanhainkodissa, oli kauhukuva omasta, tai ensin omien vanhempieni, tulevaisuudesta laitoksessa makaava, täysin sänkyyn hoidettava, hädin tuskin hengissä oleva vanhus.

Sittemmin uhkakuvaksi on muodostunut kotona kaatuileva vanhus, joka ei muista syödä eikä peseytyä, unohtaa sähkölieden päälle, jää ulos pakkaseen… 

Mitä pitää tapahtua ennen kuin oma äiti tai isä pääsee turvalliseen hoitoon? Haja-asutusalueella naapurit ovat usein huutomatkan ulottumattomissa. Mitä jos on pakkanen ja avaimet jäivät sisälle, kuin myös puhelin?

Kotona asumisen tukeminen on kaunis ja helposti hyväksyttävä ajatus, mutta hoitajia ei riitä nyt eikä tulevaisuudessakaan tähän. Vanhusten kodit voivat myös olla huonosti sopivia huonokuntoisten ihmisten asumiseen.

Hoitajapulaan ratkaisun hakemisessa pidän tärkeänä yhteiskunnan tukemien erilaisten asumispalvelujen järjestämistä niin, että ikäihmiset saisivat tarpeisiinsa parhaiten vastaavat palvelut ja hoidon. Hoivakoti, eli tehostettu palveluasuminen, voi olla jopa houkuttelevampi työpaikka. Kotipalvelussa hoitaja on yksin ja hänellä on liian monta ikäihmistä autettavanaan. Hoivakodissa on sentään työyhteisö, jossa auttavat kädet ovat lähempänä. Myös omaiset voivat olla voivat olla varmoja siitä, että isä tai äiti on turvassa useiden ammattilaisten hoivassa ympäri vuorokauden. On myös tehty laskelmia, että mitä useampi kotikäynti, ja usein eri palveluntuottajilta, sitä kalliimmaksi kotihoito yhteiskunnalle tulee. 

Jo nuorena haaveilemani “vaihtoehtovanhainkoti” tuntuu entistäkin ajankohtaisemmalta.

Kalliiden senioritalojen ja omistusasuntojen vaihtoehdoksi toivon kerrostaloa, jossa asutaan vuokralla esimerkiksi omien ystävien, harrastuspiirin jäsenten, entisten kollegojen ja muiden. kanssa. Vaihtoehtovanhainkotiin muutetaan, kun siltä tuntuu, ja omaa aktiivisuutta pidetään yllä yhteisellä toiminnalla. Jokaisella on oma reilun kokoinen yksiö, jonka oven saa kiinni. Alakerrassa on yhteiskeittiö, jossa voi tehdä itse porukalla ruokaa tai jonne tilataan annokset yhteistilauksella. Porukalla lauletaan karaokea, tanssitaan tai tehdään nojatuolimatkoja. Hoitajat ovat lähellä ja lääkäriin pääsee heti, kun tarvetta ilmaantuu. 

Hetkinen, ainakin nettisivujen perusteella Tampereellakin on jo useita tehostetun palveluasumisen yksiköitä ja ryhmäkoteja, joissa tällaista palvelua luvataan. Useimmat niistä ovat ostopalveluyksiköitä eli kaupunki ostaa näitä palveluita yksityisiltä palveluntuottajilta. Yritysten tehtävänä on kuitenkin tuottaa voittoa osakkailleen, siksi julkisia palveluita tulee lisätä. Rahallahan saa ja on aina saanut. Mielestäni laadukkaiden hoivapalveluiden tulee olla kaikkien saatavilla, varallisuuteen katsomatta. Aluevaaleissa päätetään näistä asioista.

Kirjoittaja on tamperelainen tutkimuspalvelujen asiantuntija, aluevaaliehdokas Pirkanmaalla. Ehdokasnumero on 84. 

Julkaistu myös Aamulehdessä 5.1.2022

Onko mikään muuttunut sadassa vuodessa?

LEENA RODRIGUEZ, Vasen Kaista 1.1.2018
Joulunaikaan televisiosta tuli kaksikin eri filmatisointia Väinö Linnan upeasta Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta.

Katselimme tätä vanhempaa versiota yhdessä poikani ja mieheni kanssa. Koskelan Jussin kohtelu kosketti nyt erityisesti. Onko mikään sittenkään muuttunut sadassa vuodessa? Paljon tietenkin, myönnetään: torpparilaki, kansakoulu, ilmainen kouluruoka, eläkkeet, sairasvakuutus, lakisääteinen päivähoito, terveyskeskukset, peruskoulu ja niin edelleen.

Mutta perusta, jossa köyhien tulee olla nöyriä ja tottelevaisia, ei ole muuttunut miksikään. Otsa hiessä sinun on leipääsi syömän. Ja loppujen lopuksi, vaikka miten otsa hiessä tai selkä ruvella teet työsi, korjaavat patruunat (suurpääomasijoittajat ja osakkeiden omistajat) potin. Sinulle jää vain reikä leivästä.

Vielä 80-luvulla luulin, että Suomi tarjoaa kaikille suurin piirtein samat mahdollisuudet. Onhan meillä ilmainen peruskoulu ja ilmainen ammatillinen ja yliopistollinen koulutus. Sairaat ja vanhukset hoidetaan eivätkä työttömät joudu ainakaan heti kadulle. Sitten tuli lama, ja sen jälkeen mikään ei ole enää ollutkaan niin auvoista. Lukiossa kirjat maksavat maltaita ja ammatillisissa opinnoissa pitää satsata jopa tuhansia euroja työvälineisiin. Sairaita vanhuksia häädetään kodeistaan, terveyskeskukset lakkautetaan ja kansalle tarjotaan valinnanvapaudeksi verhottuna yksityisten lääkäriasemien ja niiden omistajien rikastumista.

Työttömille on luvassa vuoden 2018 alusta raippoja nimellä aktiivimalli, jossa työttömät laitetaan työttömyysturvan menettämisen uhalla hakemaan olemattomia työpaikkoja, osallistumaan olemattomiin työnhakuvalmennuksiin tai simsalabim, tekemään työtä vähintään 18 tuntia kolmen kuukauden tarkastelujaksolla. Perusperiaate saattaa kuulostaa hyvältä, mutta todellisuudessa töitä ei ole tarjolla, työnhakuvalmentajia ei ole riittävästi ja vaikka olisikin, heillä ei ole pääsyä TE-toimiston järjestelmiin, jonne he voisivat tallentaa hakijan suunnitelmia. Työttömällä ei itsellään ole myöskään mahdollisuutta osoittaa aktiivisuuttaan oma-aloitteisesti. Sotku tästä tulee.

Pahimmillaan nämä hallituksen toimet saattavat johtaa uuteen kapinaan. Kyllä tämänkin kansan almat ja jussit nostavat leuan rinnuksiltansa, kunhan vain tarpeeksi paljon ärsytetään. Jos ei ole mitään menetettävää, ei ole mitään hävittävää. Edellisestä kansannoususta on nyt kulunut sata vuotta. Voittajapuoli on ilmeisesti unohtanut ne syyt, jotka kapinaan johtivat. Suosittelen vähintään katsomaan Laineen tai Koivusalon elokuvan, jos ei jaksa kirjoja lukea.

Kirjoitus on julkaistu myös Aamulehden yleisönosastossa 30.12.2017

Vasen Kaista

Artikkeli: Toimittajalta 2013–2018

1.1.2018 klo 09:36