Mikä tässä on epäselvää?

Maailmassa on meneillään pahin pandemia sitten ns, espanjantaudin. Vuosina 1918-1920 raivonnut virustauti tappoi pelkästään Suomessa arviolta 20 000 ihmistä.

Meillä Suomessa on ollut koko ajan suositus maskien käytöstä. Ensimmäisessä aallossa suljettiin Uusimaa, on suositeltu etätyötä ja kehotettu rajoittamaan matkustamista. Mutta näköjään viesti ei ole mennyt perille kaikkien kohdalla. 

Ensin huudetaan, että ohjeet ovat epäselvät. “Onko kyseessä suositus vai pakko?” Sitten tulee vastustus: “Vapauttani rajoitetaan!” On nähty jopa sellainen ihme, kuin “Meitä ette rokota!” kampanja.  Tukholmassa on juuri eilen ollut rajoitusten vastainen mielenosoitus. Mikä tässä on epäselvää, kysyn minä.

Hallitusta arvostellaan siitä, että rajoitetaan. Hallitusta arvostellaan siitä, ettei rajoiteta. Hallitusta syytetään siitä, ettei pakkolakeja ole otettu käyttöön. Hallitusta on toisaalta syytetty myös  lakien rikkomisesta (valmiuslain pykälien käyttöönotosta ilman eduskunnan suostumusta). Toisin sanoen, hallitusta syytetään etteivät ihmiset ymmärrä omaa parastaan. 

Päätös vaalien siirtämisestä on oikea. Jos tilanne ei ole kesäkuuhun mennessä parantunut, olisi perusteltua siirtää vaaleja edelleen. Mutta kaikki riippuu nyt ihmisistä itsestään. Ei hallituksesta.